Johdanto
Tervetuloa!
Tältä sivustolta löytyy virtuaalikirjasto The Doors –bändistä. The Doors oli yksi 60-luvun vaikutusvaltaisimpia ja kiistellyimpiä yhtyeitä. Sivuilta löytyy linkkejä bändin historiikkiin, videoihin, musiikkiin ja kirjallisuuteen. Sivut on perustettu Oulun seudun ammattikorkeakoulun virtuaakirjasto –kurssin tehtävänantona. Tarkoituksenamme on luoda virtuaalikirjasto valitsemastamme aihepiiristä.
Valitsin aiheen, koska olen pitänyt Doorssin musiikista jo pitkään. Tiedän siis aiheesta jo valmiiksi jotain, ja sen pohjalta omanlaisensa virtuaalikirjaston luominen on helpompaa. Bändistä löytyy myös varmasti paljon erilaista aineistoa, josta voi tehdä monipuolisen virtuaalikirjaston.
Aineiston valintakriteerit
Valitsin sellaista aineistoa, että aiheeseen ensimmäistä kertaakin tutustuva saisi bändistä hyvän kuvan. Valitsin aineistoa suosituista ja luotettavista lähteistä. Aineiston valintaan vaikuttivat paljon omat kokemukseni aineistosta. Video- ja audioaineiston sujuva toimivuus oli tärkeä kriteeri. Suurin osa linkeistä on englannin kielisiä. Suomen kielistä materiaalia ei ollut yhtä hyvin tarjolla.
Aineiston jaottelu
Ryhmittelin linkit vasemmalla olevaan navigointipalkkiin aihealuettain. Sekalainen yleistieto, video, musiikki sekä kirjallisuus ovat erillään. Useat sivustot sisältävät kuitenkin näitä kaikkia, mutta monet sivustot ovat keskittyneet johonkin tai niillä jokin osa-alue on paremmin toteutettu kuin muualla. Tälläisissä tapauksissa olen ryhmitellyt sivuston sen käyttötarkoituksen ja pääasiallisen sisällön mukaan. Ajattelin että linkkien jakaminen aineistomuodon mukaan olisi käyttäjäystävällisin tapa jakaa aineisto. Linkkejä ei kuitenkaan ole niin paljon, että niitä kannattaisi hajauttaa enempää.
Olen tehnyt linkeistä lyhyet kuvaukset. Kirjallisuuslinkit olen luokitellut YKL:n mukaan En luokitellut enkä asiasanoittanut muita linkkejäni, koska mielestäni se ei ollut tässä tapauksessa tarpeellista. Luokittelussa ja asiasanoituksessa olisi tullut liikaa toistoa, joka olisi tehnyt ulkoasusta sekavamman.